sunnuntai 6. tammikuuta 2013

MACARONIT

Viime julkaisusta onkin jo jonkin aikaa, onhan sitä kuitenkin ehtinyt joitain kakkusia ja muuta kivaa tässä tekemään. ihan kaikesta en kylläkään ole kuvia muistanut\pystynyt ottamaan, kameran sanottua sopimuksensa irti. no aloitetaanpas uusi vuosi makoisissa merkeissä ja jäädään odottelemaan mitä se tuo tullessaan. 

no niin nyt asiaan eli näihin suussa sulaviin macaroneihin. nuorin sisareni juhli syntymäpäiviään tuossa joulukuun alussa ja toisen siskoni ja yhden serkkumme kanssa lähdimme hänet helsinkiin yllättämään. ja olihan yllätys suuri kun ilmestyimme oven taakse mitään ilmoittamatta. viemisiksi tein näitä macaroneja, jotka mukaan lähtenyt sisko melkein jo edellisenä iltana söi. hän kun pitää paljolti mantelista. 
no onneksi kuitenkin muutama säilyi perille asti.



tässä vähän kuvaa näistä valmiista kuorista, ja voin kyllä muuten kertoa että nämä olivat työn takana saada onnistumaan. olikohan nyt kolmas kerta kun tuli ihan täydellisiä. onneksi raaka.aineita riitti kaapissa, niin ei tarvinut koko ajan kauppaan juosta.




epäonnistuneet macaronit olivat vihreitä, mutta niissä kaiken muun vastustuksen lisäksi värikin näytti hieman oudolta, niin sitten päädyin ihan vain vaalean punaiseen ja söpöjä näistä tulikin.
välissä valkosuklaa ganache.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti