maanantai 11. helmikuuta 2013

kinderpiirakka

kerrattain tässä vasta eräs työkaverini mainitsi kuulleensa kinderpiirakasta, ja minähän heti kotiin päästyäni googletin kyseisen piirakan, että mitäs se tälläinen on. ohjeita löytyi kyllä monia internetistä, kaikki aikalailla samanlailaisia. yllätyin siitä että piirakka oli erittäin nopea valmistaa, kun ei tarvinnu munia
ja sokereita vaahdotella suunmuuta. ohje eroaa hieman tavanomaiseta
piirakkapohjasta (esim.mokkapalat). päälliseen voi käyttää omaa lempisuklaata ihan oman maun mukaan.


Tässä voikreemilevitettynä pohjanpäälle.


itsekäytin fazerin vaaleaa maitosuklaata. ostin kaksi levyä suklaata, mutta kun piirakkaa alkoin tekemään jäljellä oli vain levy ja vähänpäälle. (suklaaholistina edellis iltana napostelin toisen.)
ja siitten tietenkään ei ollut tarpeeksi suklaata päällystämään kakku, sittenpä piti taas kipaista kauppaan.


muutama kuva valmiista paloista. itse raastin vielä päälle hieman suklaa lastuja. sisko ehdotti että nämä olisi pitänyt pakastaa 2x2cm paloina, niin olisi aina makean himon yllättäessä voinut kipaista palan tai kaksi pakkasesta. oli nimittäin erittäin makeaa ja hyvää tämä piirakka. 

tässä vielä ohje jolla valmistin tämän:

pohja:

6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaakaakaojauhetta 
3 dl kuumaavettä
300 g sulatettua margariinia
4 kananmunaa

voikreemi:

150 g pehmeäävoita
300 g tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
2 kananmunankeltuaista

päälle:

200-400 g suklaata

sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa.
lisää joukkoon kuuma vesi, voisula ja munat. (munien rakenne kannattaa ensin vatkata rikki erillisessä kulhossa)
sekoita taikina nopeasti sekoisin. mielestäni taikina jäi huomattavasti juoksevammaksi kuin normaali piirakka pohja.
kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
paista 175 asteisen uunin keskitasossa 30-40min.
anna jäähtyä kunnolla ennen kreemin levitystä.

valmista voikreemi sekoittamalla tomusokeri sähkövatkaimella notkeaan voihin. lisää vanilja sokeri ja lopuksi munat. levitä seos piirakan päälle. tämän jälkeen piirakka kannattaa laitta jääkaappiin jotta pinta kovettuu kunnolla enne suklaan levitystä. 

lopuksi sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja levitä kreemin päälle. suklaaseen voi lisätä tilkan kermaa, niin päällisestä tulee helpommin leikatatvanpi.