sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Daim jäätelökakku

Tätä ihanuutta maistelin eka kerran kun serkku poika toi tälläässen kakun maisteltavaksi. 
ja sitten tuossa pariviikkoa sitten sain häneltä ohjeen ja tekasinpas sitä itsekkin. ohje on jostaikin kakkukirjasta, nimeä en tiedä. lisäänpäs sen tänne kun joskus saan selville. ohjeessa kakku on tarjoiltu limettimansikoiden kera, mutta tuoreet mansikat sopivat mielestäni tähän oikeen mainiosti.




Kakku on parhaillaan hieman sulaneena:)

tässäpä vielä ohjetta tähän:

4 kananmunaa
½dl sokeria
200g philadelphia tuorejuustoa
 (tai mitä vain maustamatonta)
3dl kuohukermaa
3 daim-patukkaa (noin 150g rouhetta)
200g digestive keksejä

erottele kananmunan keltuaiset valkuaisista. vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto.
vaahdota kerma ja kääntele se keltuaissokerivaahtoon.
vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita varoen taikinaan.
hienonna Daim-patukat varoen rouheeksi ja sekoita taikinaan. murskaa digestivekeksit.
Laita taikinaa ja keksin muruja vuorotellen kakku vuokaan useaan kerrokseen.
pakasta jäätelötorttua kunnes se on kevyesti pakastunut, noin 3-5 tuntia.

tarjoile hieman sulanneena mansikoiden kera

nams :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti