keskiviikko 19. elokuuta 2015

my little pony- kakku

samaan syssyyn edellisen ristiäiskakun kanssa tein venlalle my littlepony kakun. sankari olisi itse halunnut alkuunsa vauvakakun, mutta muutan päivän varoitus ajalle einyt mitään vauvakakkuja aleta tekemään, niin sitten hieman äidin johdatuksella venla pätyi tähän kakkuun, 
jota itse olin ehdottanut. ja värikin vielä kelpasi. 



koristeidenkin teko tällä kertaa onnistui ekakarralla,
vaikka aloittaessamietin että mitäköhän tästäkin taas tulee. 






ja pakko myöntää tästä kakusta olen kyllä ylpeä, hienoinpia kakkuja mitä olen tehnyt.
no ehkä sekin vaikuttaa asiaan että jos itse olisin tuon ikäisena saanut tälläisen kakun,
niin se kakku istuisi hyllyni päällä vielä tämäkin päivänä :)

pojan ristiäiskakku

kummitädin toiselle lapsenlapselle oli tämä kakku.
toiveena olivat kengät ja helistin kakun päälle ja koko nimi mikäli sikäli se kakulle mahtui. ja mahtuihan se. 






pitääpä vielä yksi asia kertoa kakun hakuun liittyen.

täti saapui kakkua hakemaan ja koska olin sen valmiiksi laittanut lasisen kakkulautasen päälle, oli kakku koristeineen liian korkea kuvun sisälle. otin kengät päältä pois ja pakkasin erilliseen rasiaan mukaan.
no koska lautanen on sen verran leveä sen juuri ja juuri saa ujutettua kuvun alle. laitoin kakun lautasineen kakkukupuun jossa sen kuljettaa ja luulin että se oli kunnolla kiinni. (sellainen tupperin kakku kupu jossa se kanto sanka sulkee kuvun) no eihän se ihan kunnolla kiinni ollutkaan ja kun sain kakun nostettua ilmaan toinen käsi apuna, irroitin alhaalta tukeneen käden ja 
HUPSISTA KEIKKAA 
koko kupu kakkuineen heittienen voltin takaperin, samalla myös sydän taisi heittää parikin volttia. 
äkkiä heilautin kakun takaisin oikein päin. kakku siis kävi kerran kokonaan ylösalaisin. 

parikertaa piti sen jälkeen puhallella ennen kuin uskalsi kupua raottaa. siinä vaiheessa pelkäsin jo pahinta että kakku on yhtenä suurena mössönä kuvun kyljessä. 

jääkaapissa odotti siskon tytön synttäreille menossaollut mylittle-pony kakku, sanoinkin että taisitte hieman erilaisen kakun kuin oli ollut tarkoitus.

no sitten kupua irroittamaan ja katsomaan oliko tilanne vielä korjattavissa.
onnekseen se melkein liian iso kakkulautanen oli niin iso ettei kakku ollut iskeytynyt kuvun kanteen vaan pysynyt liikkumatta kiinni alustassaan, ja täysissä voimissaan. 
kakulle ei siis tapajtunut mitään vahinkoa, se oli täysin saman näköinen kuin kupuun laittaessakin, mikä jo itsessään on ihme.
onneksi olin ottanut kengät pois kakun päältä ennen tätä onnettomuutta, ne olisivat kyllä murentuneet tuossa voltissa.

ja niin kakku pääsi nimiäisiin ehjin nahoin nautittavaksi, kylläkin loppumatkan pahvilaatikossa,
koska en halunnut ottaa revanssia kakkukuvun kanssa.

oivoi tästähän tuli pisin postaus ikinä :)




hot weesl-kakku

väinö poika halusi taasen auto aiheisen kakut. viimevuonna oli subaru-kakku,
joten tänäkin vuonna olisi subaru kelvannut, tai ford-kakku kuulemma. pienen mietinnän jälkeen 
hot weels kakku kelpasi 6-vuotiaalle sankarille.




itse autoa en alkanut edes koittamaan tehdä, vaan kipaisin kaupasta oikean hot weels-auton, jonka sankari sitten sai tietysti itselleen osana lahjaa :)

kakkuja kesän varrelta supermario-, lego-, ryhmä-hau- ja ristiäiskakut

pariin kuukauteen ei ole taas tullut kuvia tänne päiviteltyä,
 mutta korjataanpas sekin tilanne sitten nyt.
suhteellisen hiljaista on kesän aikana ollut kakkurintamalla, mut 
onpas sitä kuitenkin jonkusen kakun saanut vääntää ja 
päässyt totetuutamaan luovaa hulluuttaan :)

taitaa tuokokuun puolesta välin alkaa nämä kuvat.



kakku Islan ristiäisiin. 
kakun tilannut tuttava oli itse askarrellut pillien päähän viirinauhan jota nallukat kädessään pitivät ja jossa kunniavieraan nimi luki.
loppu tulos oli hieno, harmi vain kun kuva siitä oli vanhassa puhelimessa, enkä sitä tähän nyt saanut.




sitten meillä vietettiin isin ja nuorimman pojan yhteis syntymäpäiviä 30+4-vuotta
poika on hullu supermario fani, joten kakunkin piti olla tietty supermario. ja juuri sillä hetkellä
mariokart-peli oli in, niinkuin kakustakin ehkä huomaa.



ja tässä lasten tuoreimmain serkkupojan ristiäisiin mennyt kakku.






sitten olikin vuorossa vanhemman pojan 8-vuotis syntymäpäivä ja tietysti
aiheen itse valinneena Lego-kakkuun päädyttiin. 
lego ukkeliinit oli erittäin helppo tehdä, kun netin syövereistä löysin ohjeen, pikku lego palikat taasen todella ärsyttäviä nipukkoineen. vaikkakin tositosi helppoja.




tuttavan tyttö toivoi ryhmä Hau- kakkua ja silloin lempiväri oli keltainen, niin kakun varikin piti keltainen olla. koiraset onnistuivat ihan hyvin,vaikka eivät mitään näköis patsaita olekkaa, mutta kuitenkin tunnistettavissa. 




sitten käytiin helsingissä asti viettämässä Ellenin 1-vuotis synttäreitä. 

perhoset tein kotona valmiiksi ja pakkasin mukaan reissuun, sisko oli leiponut kakkupohjat valmiiksi niin ei itselle jäänyt kuin kakun täyttäminen ja koristelu. 
tuona viikonloppuna helsingissä oli tosi kuuma ja kostea ilma. se mainasi tuottaa päänvaivaa, kun pursotukset meinasivat ottaa jalat alleen ja valua pitkin pöytää.