ja pitihän sitä synttäreillä olla jotain suolaista tarjottavaakin.
en viitsinyt tavallista voileipä kakkua alkaa enää väsäämään, niin tein tälläisen hyydytetyn version.
jota en ole kylläkään aikaisemmin kokeillut.
tässä pohjana on realia jauhettuna johon on sekoitettu sulaa voita, eli samalla periaatteella
kuin juustokakun pohja tehdään.
täytteenä sitten kermavaahtoa ja normaali voileipäkakkujeni täytettä.
ja tietty hieman liivatetta jonka sekoitin lihaliemeen.
kaakkuli onnistui erittäin hyvin, ehkä ihan piikkasen olisi saanut olla enemmän tuota liivatetta.
kuitenkin kakku pysyi kasassa leikatessa, eikä valahtnut kokonaan niin kuin pelkäsin.
hyvä siis tuli.